Andrew's Selkouutiset Archive

Part of 🇫🇮 finbug.xyz 🇫🇮 - free software tools for Finnish language learners by Andrew Quinn.

Selkouutiset | perjantai 30.10.2026

Google. STT. Riisipiirakat. Pyhäinpäivä. Sää.

Poliisi tutkii Googlea

Aluksi uutinen poliisitutkinnasta.

Poliisi tutkii, onko Googlen datakeskustyömaalla Muhoksella vahingoitettu ympäristöä.

Poliisitutkinnan rikosnimike on ympäristön turmeleminen.

Poliisi on saanut useita tutkintapyyntöjä Googlen toimista Muhoksella.

Google hakkasi satoja hehtaareja metsää alueella, jonne se aikoo rakentaa datakeskuksen.

Laki kuitenkin sanoo, että metsää ei saa hakata, ennen kuin alueella on tehty ympäristövaikutusten arviointi.

Arviointi on Muhoksella vielä kesken.

STT

Sitten uutinen media-alalta.

Suomen Tietotoimiston eli STT:n uutistoiminta loppuu.

STT:n toiminta loppuu maaliskuussa. Ilman työtä jää melkein 90 ihmistä.

STT:n talous on ollut huono jo pitkään.

Kun STT:n toiminta loppuu, Suomi jää ilman omaa kansallista uutistoimistoa. Se on länsimaissa harvinaista.

Riisipiirakat

Sitten puhumme ruoasta.

Suomalaiset syövät riisipiirakoita enemmän kuin ennen.

Riisipiirakat ovat suosittuja, koska niitä on helppo ostaa kaupasta välipalaksi tai lounaaksi.

Riisipiirakoiden suosion kasvu näkyy myös leipomoissa.

Esimerkiksi Fazerin leipomossa Lappeenrannassa valmistettiin viime vuonna yhteensä 152 miljoonaa piirakkaa.

Leipomo kertoo, että riisipiirakoiden myynti on kasvanut jo pari vuotta, sillä suomalaiset syövät välipaloja enemmän kuin ennen.

Riisipiirakka oli alun perin juhlaruoka, joka kehitettiin Itä-Suomessa 1600-1700-luvuilla.

Pyhäinpäivä

Vielä uutinen huomisesta pyhäpäivästä.

Suomessa vietetään huomenna lauantaina pyhäinpäivää.

Pyhäinpäivänä muistetaan läheisiä, jotka ovat jo kuolleet.

Perinteisiin kuuluu viedä kynttilöitä haudoille.

Lauantain sää

Vielä sääennuste.

Lauantaina sää on enimmäkseen poutaista, eli ei sada. Päivä on pilvinen.

Lämpötilat vaihtelevat 2-9 asteen välillä.

Tuuli on heikkoa.