Selkouutiset | perjantai 9.10.2026
Nobel. Ilmastonmuutos. Maantiet. Sää.
Nobel-palkinnot
Ensin uutinen Nobel-palkinnoista.
Nobelin rauhanpalkinnon saa tänä vuonna Navanethem Pillay. Hän on 85-vuotias eteläafrikkalainen juristi.
Pillay on tehnyt kauan työtä rauhan ja ihmisoikeuksien puolesta. Hän on ollut esimerkiksi YK:n ihmisoikeusvaltuutettu.
Kirjallisuuden Nobel-palkinnon saa kanadalainen Anne Carson. Carsonin kirjoissa on runoa, proosaa ja tutkimusta.
Anne Carson on 76-vuotias. Hän on opettanut muinaiskreikkaa ja kirjallisuutta monessa yliopistossa Kanadassa ja USA:ssa. Anne Carson asuu Islannissa.
Ilmaston lämpeneminen
Nyt uutinen ilmastosta.
Suomi ei ole valmistautunut tarpeeksi hyvin siihen, että ilmasto lämpenee. Näin sanoo Sitra. Sitra on suomalainen organisaatio, joka tutkii tulevaisuutta.
Sitran uusi raportti kertoo, että lämmin ilmasto muuttaa paljon asioita Suomessa. Ilmaston lämpeneminen voi vaikuttaa metsiin, ruokaan, kaupunkeihin ja ihmisten elämään.
Suomessa voi olla tulevaisuudessa enemmän hellettä, kuivuutta ja kovia sateita.
Suomi ei ole valmistautunut tarpeeksi hyvin siihen, että ilmasto lämpenee. Sitran mielestä Suomen pitää tehdä muutoksia ajoissa.
Maanteiden kunto
Seuraavan uutisen aiheena ovat maantiet.
Moni pieni maantie on huonossa kunnossa. Suomessa on 10 000 kilometriä asfalttiteitä, joiden kunto on huono.
Tämä tie kulkee Kannonkoskella, Keski-Suomessa. Tiessä on kuoppia ja reikiä. Kuljettaja sanoo, että tietä pitkin on vaikea ajaa. Auto voi hajota, koska tie on huono.
Moni pieni maantie on huonossa kunnossa. Teiden huono kunto haittaa pelastustehtäviä. Paloauto ei voi ajaa maantietä, joka on liian huonossa kunnossa.
Sää
Vielä sääennuste.
Lauantaina idässä sataa vettä. Sää kylmenee etelässä. Lämpötila on vain vähän yli 5 astetta. Pohjoisessa paistaa aurinko.