Selkouutiset | maanantai 21.9.2026
Hävittäjät. Vanhusten asuminen. Asuntokunnat. Yle avoinna -päivä. Sää.
Uudet hävittäjät
Aluksi Suomen puolustuksesta.
Suomeen saapui perjantaina 2 ensimmäistä F-35A-hävittäjälentokonetta. Ne laskeutuivat Rovaniemen lentokentälle.
Rauhan aikana hävittäjät turvaavat Suomen ilmatilaa. Poikkeusoloissa ne torjuvat viholliskoneita.
Suomi ostaa USA:sta yhteensä 64 hävittäjää.
Suomen ensimmäiset F-35-hävittäjät ovat tulleet maahan.
Konetta on vaikea havaita tutkalla.
Vanhusten asuminen
Sitten vanhusten asumisesta.
Varkauden kaupungissa hotellin tiloja on muutettu vanhusten asumiseen.
Asukkaat maksavat kuukausivuokraa hotellille.
- Tiällä minä asustelen.
Pohjois-Savon hyvinvointialue tuottaa hotelliin hoivapalvelut ja toimintaa. Ruoka tulee hotellin keittiöstä.
Varkaudessa hotelli Oscarista on varattu jo kokonainen kerros vanhuksille.
Asuntokunnat
Nyt asuntokunnista.
Uusia asuntokuntia syntyy hitaammin kuin ennen. Uusi asuntokunta syntyy esimerkiksi silloin, kun nuori muuttaa omaan kotiin.
Nuoret asuvat kuitenkin vanhempien luona entistä pidempään. Nuorten määrä on myös entistä pienempi.
Tämä vähentää asuntojen tarvetta. Se laskee hintoja ja vuokria.
Uusia asuntokuntia syntyy hitaammin kuin ennen.
Maahanmuuttajat tulevat usein perheen luo valmiiseen asuntoon.
Yle avoinna -päivä
Lopuksi Ylen juhlavuodesta.
Yle avoinna -päivä houkutteli lauantaina paljon yleisöä.
Lähes kaksi ja puoli tuhatta ihmistä vieraili Ylessä Helsingin Pasilassa.
Yleisö pääsi näkemään esimerkiksi euroviisuasuja.
Myös Ylen rekvisiittavarasto oli avoinna yleisölle.
Yle avoinna -päivä järjestettiin Ylen 100-vuotisjuhlan kunniaksi.
Sää
Vielä sääennuste.
Tiistaina sää on poutainen koko maassa.
Pilvisyys on vaihtelevaa, mutta aurinkokin pääsee paistamaan.
Lämpötila on noin 9–16 astetta.