Selkouutiset | keskiviikko 9.9.2026
Pisa-tutkimus. Työ. Hyönteiset. Sää.
Pisa-tutkimus
Ensin uutinen koulusta.
Suomalaisten nuorten koulutulokset ovat huonompia kuin aikaisemmin.
Pisa-tutkimus kertoo, että eniten on heikentynyt nuorten lukutaito. Suomi on siinä nyt sijalla 17.
Suomalaisten 15-vuotiaiden nuorten osaaminen on edelleen parempaa kuin muualla keskimäärin.
Suomalaisten nuorten koulutulokset ovat huonompia kuin aikaisemmin. Osaaminen heikkenee nyt eniten nuorilla, joiden perheellä on hyvä taloudellinen tilanne. Aiemmin he pärjäsivät parhaiten.
Työ
Nyt uutinen työstä.
Nuorille työntekijöille tärkein asia työssä on palkka. Näin kertoo uusi kysely. Aikaisemmin kiinnostavat työtehtävät ja hyvä ilmapiiri olivat tärkeämpiä kuin palkka.
Moni nuori haluaa nyt vakituisen työn, joka jatkuu kauan.
Asiantuntija Jasmine Juokslahti sanoo, että muutos alkoi korona-aikana:
-Nuoret ajatteli ennen koronaa, että hyville tyypeille on aina töitä. Ei pelätty pieniä taukoja. Oltiin valmiita ottaa lyhyempiä työsuhteita vastaan ja esimerkiksi mennä Balille surffaamaan ja palata sitten työelämään.
Nuorille työntekijöille tärkein asia työssä on palkka. Nuoret toivovat myös, että palkat kerrotaan työpaikoilla avoimesti.
Hyönteiset
Seuraavaksi aiheena ovat hyönteiset.
Hyönteisiä oli tänä kesänä paljon. Syynä on se, että kesän sää oli hyönteisille hyvä.
Tilastot kertovat, että esimerkiksi päiväperhosia oli tänä vuonna Suomessa paljon enemmän kuin viime vuonna. Tämä vuosi on kuitenkin poikkeus. Päiväperhosten määrä on ollut laskussa.
Tässä tutkitaan hyönteisiä Karjalohjalla. Pihalla on paljon esimerkiksi perhosia.
Hyönteisiä oli tänä kesänä paljon. Monet hyönteiset ovat tärkeitä esimerkiksi marjoille ja hedelmille.
Sää
Vielä sääennuste.
Huomenna torstaina sää on vaihtelevaa. Suuressa osassa maata sataa vettä. Myös ukkonen on mahdollinen. Pohjoisessa on poutaa. Lämpötila on 10 ja 16 asteen välillä.