Selkouutiset | keskiviikko 2.9.2026
Vuoden 2027 budjetti. Budjetin vaikutukset. Kittilän kultakaivos. Sääennuste.
Vuoden 2027 budjetti
Aluksi uutinen politiikasta.
Hallitus on sopinut ensi vuoden budjetista. Hallitus kertoi asiasta illalla.
Ensi vuoden budjetti on noin 92,5 miljardia euroa. Se on 800 miljoonaa euroa enemmän kuin tänä vuonna.
Valtio antaa lisää rahaa puolustukseen ja Ukrainalle.
Lisää rahaa saavat myös tiet, radat ja tutkimus.
Hallitus kuitenkin leikkaa tukea järjestöiltä ja kunnilta.
Pääministeri Petteri Orpo sanoo, että budjetti vahvistaa ostovoimaa ja työllisyyttä.
”Me vahvistetaan kotien ostovoimaa. Ja me vahvistetaan edellytyksiä kasvun ja työllisyyden edelleen parantumiselle.”
Hallitus on sopinut ensi vuoden budjetista.
Budjetti on yli 12 miljardia euroa alijäämäinen. Se tarkoittaa, että valtio käyttää enemmän rahaa kuin saa tuloja.
Budjetin vaikutukset
Nyt uutinen siitä, mitä asiantuntijat sanovat budjetista.
Asiantuntijat sanovat, että budjetin vaikutukset tulevat hitaasti.
Yliopistotutkija Jenni Karimäki sanoo, että ensi vuoden vaalit näkyvät budjetissa. Siksi hallitus ei tehnyt enää uusia isoja leikkauksia.
Pääekonomisti Mauri Kotamäki ja professori Johanna Wallenius sanovat, että budjetti ei vahvista valtion taloutta heti.
Esimerkiksi firmojen veroalennukset ja leikkaukset sosiaaliturvaan vaikuttavat talouteen vasta myöhemmin.
Monet muutokset vievät aikaa. Siksi budjetin vaikutukset näkyvät vasta hitaasti.
Kittilän kultakaivos
Lopuksi uutinen kultakaivoksesta.
Tämä on Kittilän kultakaivos Lapissa.
Kaivos on saavuttanut tärkeän vaiheen. Se on tuottanut rahaa niin paljon kuin kaivoksen rakentaminen maksoi. Tästä eteenpäin kaivos tuottaa voittoa.
Kittilän kaivos on Euroopan suurin kultakaivos.
Siellä on kaivettu kultaa jo lähes 20 vuotta.
20 vuoden aikana kullan hinta on noussut paljon. Hinta on nyt 8 kertaa niin paljon, kuin silloin kun tehdas aloitti.
Kittilän kultakaivoksella menee hyvin.
Kaivoksen johtaja Jani Lösönen sanoo, että työt jatkuvat Kittilässä vielä 2040-luvulla.
Torstain sää
Vielä sääennuste.
Maan keskivaiheilla ja idässä tulee vesisateita.
Lapissa ja lännessä tulee sadekuuroja.
Etelässä ja lännessä voi paistaa välillä aurinko.
Lämpötila on 15–20 astetta.