Selkouutiset | tiistai 18.8.2026
Toimeentulotuki. Parveketarkastukset. Omenasato. Keskiviikon sää.
Toimeentulotuki
Aluksi aiheena on toimeentulotuki.
Kela perii toimeentulotukia takaisin useammin kuin ennen.
Kela haluaa takaisin myös aiempaa pienempiä rahamääriä. Joskus kyse voi olla muutamasta sadasta eurosta.
Kela voi pyytää toimeentulotukea takaisin, jos asiakas esimerkiksi saa perinnöksi osuuden kesämökistä tai asunnosta. Kela katsoo, että asiakkaalla on silloin varallisuutta ja tuki voidaan periä takaisin myöhemmin.
Kela perii toimeentulotukia takaisin useammin kuin ennen.
Kela tekee hakemuksen takaisinperinnästä hallinto-oikeuteen.
Parveketurvallisuus
Sitten aiheena on parvekkeiden turvallisuus.
Suomessa on alkanut suuri parvekkeiden tarkastusurakka. Se voi kestää useita vuosia.
Ympäristöministeriö haluaa, että kunnat tarkastavat parvekkeiden turvallisuuden koko Suomessa. Tässä tarkastusta tehdään Satakunnassa.
Syynä tarkastuksiin ovat parvekkeilla tapahtuneet onnettomuudet.
Kaikkien parvekkeiden tarkastus voi viedä useita vuosia.
Parveke voi olla vaarallinen, jos esimerkiksi levyn tai lasin tukikannatin on kulunut. Vanhojen parvekkeiden suojalevyt voivat myös hajota helposti.
Omenasato
Lopuksi aiheena on omenasato.
Monessa kotipuutarhassa kypsyy tänä kesänä paljon omenaa.
Esimerkiksi Kupittaan siirtolapuutarhassa Turussa puut notkuvat omenoiden painosta.
Omenoita on paikoin niin paljon, että kaikkia ei ehditä kerätä ja ne pilaantuvat. Moni joutuu viemään omenoita biojätteeseen.
Kotipuutarhojen omenasato on tänä vuonna monessa paikassa runsas.
Sato on hyvä, koska omenapuut kukkivat keväällä hyvin ja sateita on tullut paljon.
Keskiviikon sää
Vielä sääennuste.
Keskiviikkona sää on vaihtelevaa.
Isossa osassa maata voi sataa. Idässä voi sataa paljon. Lännessä on poutaisempaa.
Lämpötila on 15 ja 20 asteen välillä.