Selkouutiset | perjantai 7.8.2026
Työnhaku. Koulut. Eppu Normaali. Sää.
Työnhaku
Ensimmäisen uutisen aiheena on työnhaku.
Työttömille ihmisille tulee uusi velvollisuus. Työttömän pitää tehdä nettiin lyhyt esittely. Esittelyssä työnhakija kertoo, kuka hän on ja millaista osaamista hänellä on.
Esittelyn pitää olla viranomaisen nettisivuilla syyskuun alusta lähtien. Vain pieni osa työttömistä on tehnyt esittelyn.
Esittelyn tarkoitus on, että työnantaja löytää hyvän työntekijän helpommin kuin aikaisemmin.
Työttömien työnhakijoiden pitää jatkossa tehdä nettiin esittely. Työnhakijaa ei rangaista, jos esittely jää tekemättä.
Koulut
Nyt uutinen koulusta.
Koulu on alkanut Tampereella. Koulu alkoi Tampereella ja joissakin Tampereen lähikunnissa torstaina. Muualla maassa koulu alkaa myöhemmin. Tampereen seudun kunnat perustelevat koulun aloitusta sillä, että joululoma kestää 3 viikkoa.
Tampereen Ahvenisjärven koulun ekaluokkalaisia koulu jännitti. Seela Pennanen:
-Vähän jännittää mennä kouluun. Kyllä sitten pärjään, kun vähän totuttelen. Odotan sitä eniten, että saan ystäviä!
Koulu on alkanut Tampereella. Suuressa osassa Suomea kouluvuosi alkaa ensi viikolla.
Eppu Normaali
Seuraavaksi musiikkiuutinen.
Eppu Normaali -yhtye soittaa viimeisen keikan viikonloppuna. Eppu Normaali perustettiin Ylöjärvellä 50 vuotta sitten. Eppu Normaali on Suomen suosituimpia rock-yhtyeitä. Yhtye on myynyt yli 1,5 miljoonaa levyä.
Eppu Normaalin jäsenet kertoivat jo viime syksynä, että yhtye lopettaa keikkailun.
Eppu Normaali -yhtye soittaa viimeisen keikan viikonloppuna Tampereella. Yhtyeen viimeinen keikka on lauantaina Ratinan stadionilla.
Sää
Vielä sääennuste.
Huomenna lauantaina pohjoisessa sataa vettä ja on kylmä. Etelässä on lämmintä ja aurinko paistaa. Muualla maassa pilvisyys ja lämpötila vaihtelevat.