Andrew's Selkouutiset Archive

Part of 🇫🇮 finbug.xyz 🇫🇮 - free software tools for Finnish language learners by Andrew Quinn.

Selkouutiset | perjantai 31.7.2026

Sikarutto. Suomen talous. Jäätelökioskit. Sää.

Afrikkalainen sikarutto

Ensimmäisen uutisen aiheena on eläintauti.

Suomesta on löytynyt afrikkalaista sikaruttoa. Tämä on 1. kerta, kun tautia on Suomessa.

Afrikkalainen sikarutto löydettiin villisian porsailta Virolahdella, Itä-Suomessa.

Afrikkalainen sikarutto on vakava tauti, joka leviää helposti. Sika tai villisika kuolee tautiin. Afrikkalaiseen sikaruttoon ei ole hoitoa tai rokotetta.

Ruokaviraston yksikönjohtaja Sirpa Kiviruusu sanoo, että afrikkalainen sikarutto haittaa paljon sianlihan vientiä ulkomaille.

Afrikkalaista sikaruttoa on löytynyt Suomesta. Afrikkalainen sikarutto ei tartu ihmiseen.

Suomen talous

Nyt talousuutinen.

Suomen talous kasvaa. Talous kasvoi keväällä 0,9 prosenttia.

Talous kasvaa, koska ihmiset ostavat tavaroita ja käyttävät palveluita enemmän kuin aikaisemmin. Ihmisten palkka on noussut, mutta hinnat ovat nousseet vain vähän.

Suomen talous kasvaa. Asiantuntija uskoo, että Suomen talouskasvu ylittää tänä vuonna kaikki ennusteet.

Jäätelökioskit

Seuraavan uutisen aiheena ovat jäätelökioskit.

Joidenkin jäätelökioskien hygienia on huono. Ylen selvitys kertoo, että joka 10. jäätelökioski on likainen. Jäätelökioskien tilat ja välineet ovat likaisia tai elintarvikkeita käsitellään väärin.

Jotkut jäätelökioskien puutteet on helppo korjata. Terveystarkastaja Anne Peräniitty kertoo, että esimerkisi jäätelökauha pitää huuhdella hyvin.

Joidenkin jäätelökioskien hygienia on huono. Suuri osa jäätelökioskeista sai tarkastuksessa hyvän arvosanan.

Sää

Vielä sääennuste.

Huomenna launtaina melkein koko Suomessa paistaa aurinko. Oulun seudulla ja idässä voi sataa vähän vettä. Lämpötila on 20…25 astetta.