Selkouutiset | perjantai 10.6.2026
Parveketurvallisuus. Naisten terveys. Punkkitutkimus. Sääennuste.
Parveketurvallisuus
Aluksi uutinen parveketurvallisuudesta.
Suomessa tutkitaan parvekkeiden turvallisuutta.
Syy on onnettomuus, joka tapahtui Vantaan Tikkurilassa kesäkuussa. Silloin ihminen kuoli, koska hän putosi parvekekaiteen läpi.
Asiantuntija arvioi Ylelle, että syy on lasilevyn kiinnikkeissä.
Lasi ehkä taipui ja irtosi. Tutkimus on kuitenkin vielä kesken.
Suomessa tutkitaan parvekkeiden turvallisuutta.
Tutkittavia parvekkeita on kahta tyyppiä.
Toisissa parvekkeissa on lasikaiteet.
Toisissa parvekkeissa on sementtikuitulevy.
Riskiparvekkeita voi olla Suomessa kymmeniä tuhansia.
Esimerkiksi vuokra-asuntofirma Sato on määrännyt noin 1600 parveketta käyttökieltoon.
Naisten terveys
Nyt uutinen naisten terveydestä.
Naisten sairauksia todetaan ja hoidetaan viiveellä.
Näin sanoo sosiaali- ja terveysministeriö.
Naisten oireita ei aina tunnisteta terveydenhuollossa oikein.
Alisa Nirmanilla kesti kauan saada oikea diagnoosi.
Hänellä oli jo lapsena oireita, esimerkiksi sydän tykytti ja häntä pyörrytti.
Oikea syy löytyi lääkärissä vasta, kun Nirman oli yli 30-vuotias.
Naisten sairauksia todetaan ja hoidetaan viiveellä.
Sosiaali- ja terveysministeriö on alkanut tehdä suunnitelmaa, jolla parannetaan naisten terveydenhuoltoa.
Tarkoitus on kerätä tietoa ja tunnistaa ratkaisuja, joilla parannetaan naisten terveyttä, työkykyä ja hyvinvointia.
Punkkitutkimus
Lopuksi uutinen punkkien tutkimisesta.
Turun yliopisto kerää puutiaisia eli punkkeja kansalaiskeräyksellä.
Ihmiset voivat lähettää yliopistolle punkkeja tutkimuksia varten.
Turun yliopisto on saanut ihmisiltä jo noin 15 000 punkkia.
Tutkija Janne Sulku kertoo, että punkkeja kerätään eri puolilta Suomea.
Punkeista tutkitaan esimerkiksi perintötekijöitä ja taudinaiheuttajia.
Turun yliopisto kerää puutiaisia eli punkkeja kansalaiskeräyksellä.
Yliopisto toivoo lisää puutiaisia Satakunnasta ja Pohjanmaalta.
Lauantain sää
Vielä sääennuste.
Sää lämpenee viikonlopuksi. Lauantai on yleisesti aurinkoinen.
Lämpötila nousee hellelukemiin eli yli 25 asteen.
Sadekuuroja tulee etenkin pohjoisessa.
Etelässä voi tulla lauantaina iltapäivällä ja illalla ukkoskuuroja.