Selkouutiset | maanantai 22.6.2026
Ensihoitajat. Potilaskirjaukset. Kesähitti. Sääennuste.
Ensihoitajat
Aluksi uutinen ensihoitajista.
Uusi laki suojaa ensihoitajia enemmän kuin ennen.
Tässä ensihoitajat aloittavat työvuoron Lahdessa.
He pukevat luotiliivin aina työvuoron alussa.
Liivi suojaa esimerkiksi puukoniskuilta, jos potilas on väkivaltainen.
Uusi laki suojaa ensihoitajia enemmän kuin ennen.
Väkivallasta ensihoitajaa vastaan voi nyt saada kovemman rangaistuksen kuin ennen. Rangaistus voi olla jopa 4 vuotta vankeutta.
Väkivalta on lisääntynyt, kun mielenterveysongelmat ja päihteiden käyttö ovat lisääntyneet. Eniten ongelmia on viikonloppuisin ja iltaisin.
Ensihoitaja Janne Karvonen on pitänyt potilasta paikallaan, koska potilas yritti lyödä.
”Siitä tilanteesta ei päässyt pakittamaan. Jos mä oisin pakittanut niin se ois lyönyt muo.”
Potilaskirjaukset
Nyt uutinen terveydenhuollosta.
Potilastietojen kirjauksissa on vaihtelua ja virheitä.
Turkulainen Ronja Pöyhönen huomasi tämän, kun hän luki omat tiedot Omakanta-palvelusta.
Tiedoissa luki, että Pöyhösellä on mielenterveysongelma vaikka hänellä oli aivokasvain.
Aalto-yliopisto on tutkinut potilastietoja.
Tutkija Saija Simola kertoo, että osa kirjauksista on epäasiallisia ja voi loukata potilasta.
Lääkäri voi kirjoittaa esimerkiksi, että potilas on hankala tai luulosairas.
Väärien tietojen takia potilas voi saada väärää hoitoa.
Tutkijat ovat antaneet lääkäreille nyt ohjeita, miten tiedot on hyvä kirjata.
Kesähitit
Lopuksi uutinen musiikista.
Sosiaalinen media vaikuttaa nyt paljon siihen, mistä laulusta tulee kesähitti.
Vet Pillows on trio, joka ei ole vielä monille suomalaisille tuttu.
Sen kappale ”Rakkauden kesä” on alkanut levitä sosiaalisessa mediassa.
Siksi kappaleen kuuntelu on lisääntynyt tosi paljon myös suoratoistopalvelu Spotifyssä.
Sosiaalinen media vaikuttaa nyt paljon siihen, mistä laulusta tulee kesähitti.
Myös vanhat kesäkappaleet voivat nousta uudelleen.
Näin on käynyt esimerkiksi Valvomo-yhtyeen kappaleelle ”Mikä kesä?”
Tiistain sää
Vielä sääennuste.
Tiistaina sää on vaihtelevaa.
Pohjoisessa voi sataa vähän.
Muualla on poutaa eli ei sada.
Etelässä lämpötila on noin 20 astetta. Muualla on viileämpää.