Andrew's Selkouutiset Archive

Part of 🇫🇮 finbug.xyz 🇫🇮 - free software tools for Finnish language learners by Andrew Quinn.

Selkouutiset | tiistai 9.6.2026

Palveluvienti. Marjanpoimijat. Itämeri. Sää

Suomi myy yhä enemmän palveluja

Ensin uutinen Suomen viennistä.

Suomesta myydään ulkomaille yhä enemmän palveluja.

Palveluiden myynti on nyt kolme kertaa suurempaa kuin 20 vuotta sitten.

Suomesta myydään ulkomaille etenkin pelejä, ohjelmistoja ja tietojenkäsittelypalveluja.

Suomesta myydään ulkomaille yhä enemmän palveluja.

Suomalaisten tavaroiden myynti ulkomaille ei ole kasvanut. Tavaroiden myynti on pysynyt melkein samana 20 vuotta.

Marjayhtiön entiselle johtajalle ihmiskauppatuomio

Sitten uutinen marjanpoimijoiden huonosta kohtelusta.

Suomalaisen marjayhtiö Polarican entinen toimitusjohtaja ja thaimaalainen liikekumppani saivat tuomion ihmiskaupasta.

Uhreja oli 78. He olivat thaimaalaisia marjanpoimijoita.

Marjayhtiön entinen toimitusjohtaja Jukka Kristo tuomittiin vankilaan 2,5 vuodeksi. Thaimaalainen liikekumppani Kalyakorn ”Durian” Phongphit sai 9 kuukauden vankilatuomion.

Syyttäjän mielestä tuomio oli liian pieni. Syyttäjä aikoo valittaa tuomiosta. Myös tuomitut aikovat valittaa tuomiosta.

Itämeri muuttuu ruskeaksi

Lopuksi uutinen Itämerestä.

Itämeri muuttuu nopeasti ruskeaksi, varoittaa tutkimus.

Avomerelle tulee jokia pitkin maa-ainesta, joka on peräisin kasveista ja eläimistä. Se tekee vedestä ruskeaa. Päällikkö Jukka Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta:

– Tällä hetkellä me on mittailtu tutkimusalus Arandan mittauksissa, että semmoinen pari kolme prosenttia vuodessa tummuu Pohjanlahdella Itämeren ulappa-alue.

Ruskea vesi on pimeää, ja pimeys vaikuttaa meriluontoon. Kun vesi pimenee, meren kasvien on vaikea yhteyttää.

Itämeri muuttuu nopeasti ruskeaksi, varoittaa tutkimus.

Maa-aineksen mukana mereen tulee myös hiiltä, joka päätyy ilmakehään. Se voi lisätä Suomen hiilidioksidipäästöjä.

Keskiviikon sää

Vielä sääennuste.

Keskiviikkona voi olla ukkosta, ja monessa paikassa sataa.

Etelässä on poutaa ja aurinko paistaa.

Lämpötila on noin 20 astetta.