Selkouutiset | perjantai 5.6.2026
Eläkkeet. Energiajuomat. Maanviljelijät. Sääennuste.
Luottamus eläkkeisiin
Aluksi uutinen eläkkeistä.
Suomalaisten luottamus eläkkeisiin vähenee.
Eläketurvakeskus ETK on taas kysynyt suomalaisilta, mitä he ajattelevat eläkkeistä.
Ihmisiltä kysyttiin esimerkiksi, luottavatko he, että eläkerahat riittävät hyvään elämään tulevaisuudessa.
Siihen uskoo nyt vähemmän ihmisiä kuin ennen.
Monet ihmiset pelkäävät, että eläkeitä ei pystytä maksamaan tulevaisuudessa.
Suomalaisten luottamus eläkkeisiin vähenee.
Eläketurvakeskuksen ekonomisti Sanna Tenhunen sanoo, että epäluottamuksen syy on vaikea maailmantilanne ja huoli työttömyydestä.
Energiajuomien ikäraja
Nyt uutinen energiajuomista ja nuorista.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ehdottaa, että energiajuomien myynti kielletään alle 18-vuotiaille.
Uusi tutkimus kertoo, että monet nuoret saavat energiajuomista liikaa kofeiinia.
Monet nuoret ovat myös riippuvaisia energiajuomista.
Tähän asti THL on suositellut juomille 15 vuoden ikärajaa.
Tutkimuspäällikkö Susanna Raulio sanoo, että suositus ei ole auttanut, vaan nuoret juovat energiajuomia enemmän kuin ennen.
THL haluaa kieltää energiajuomien myynnin alle 18-vuotiaille.
Kaupat toivovat asiasta yhteistä lakia.
Nyt vain osa kaupoista noudattaa suosituksen ikärajoja.
Nuoret viljelijät
Lopuksi uutinen nuorista viljelijöistä.
Nuoret viljelijät haluavat laajentaa ja kehittää omaa maatilaa.
75 prosenttia nuorista viljelijöistä sanoo, että haluaa laajentaa tilaa.
Näin kertoo uusi tutkimus.
Nuoret haluavat, että työt maatilalla jatkuvat myös tulevaisuudessa.
Markus Suutari viljelee luomutilaa Kouvolassa.
Hän sanoo, että tulevaisuutta on vaikea ennustaa, koska valtion maatalouspolitiikka voi muuttua.
”Viljelytyö on pitkäjänteistä. On hankalaa, että politiikassa on aina vaara, että tulee nopeita äkkimuutoksia.”
Noin 75 prosenttia nuorista viljelijöistä haluaa laajentaa omaa maatilaa.
Suurin osa nuorista viljelijöistä myös opiskelee lisää ja kehittää omia taitoja.
Lauantain sää
Vielä sääennuste.
Lauantaina Etelä- ja Länsi-Suomessa sataa vettä.
Myös pohjoisessa voi sataa vähän.
Lämpötila on sateisilla alueilla 20 astetta.
Idässä paistaa aurinko ja lämpötila on yli 25 astetta.