Andrew's Selkouutiset Archive

Part of 🇫🇮 finbug.xyz 🇫🇮 - free software tools for Finnish language learners by Andrew Quinn.

Viikon uutinen selkosuomeksi | lauantai 30.5.2026

Suvivirsi ja koulujen kevätjuhlat

Kuuntele

Voit lukea uutiset samanaikaisesti alta.

Viikon aihe

Aiheena on tällä kertaa Suvivirsi ja koulujen kevätjuhlat.

Suomessa on pitkä perinne, että koulun kevätjuhlassa lauletaan Suvivirsi.

Nyt laulusta on tullut iso riita Espoossa.

Kerromme nyt lisää tästä riidasta ja Suvivirrestä.

Kuva koulun kevätjuhlasta, yleisöstä lavalle päin. Lavalla oppilaiden kuoro laulaa, opettajat jakavat ruusuja oppilaille. Kuva Lahden Lotilan koulusta.

Avaa kuvien katselu

Suomalaisien koulujen kevätjuhlissa lauletaan yleensä Suvivirsi. Kuva: Petri Niemi / Yle

Suvivirsi

Suvivirsi on vanha laulu, joka kertoo kesän alkamisesta.

Monelle suomalaiselle se on tärkeä merkki siitä, että koulujen kesäloma alkaa.

Suomen eduskunta on päättänyt, että koulut saavat laulaa Suvivirren juhlassa.

Eduskunta sanoo, että yksi laulu ei tee juhlasta uskonnollista tilaisuutta.

Kouluissa on kuitenkin oppilaita, jotka kuuluvat eri uskontoihin tai eivät kuulu mihinkään uskontoon.

Valitus

Suvivirrestä alkoi iso riita, kun espoolainen isä teki valituksen koulun juhlista.

Isä ei hyväksy sitä, että uskonnoton lapsi kuuntelee uskonnollisia lauluja koulussa.

Lapsen piti kuunnella koulun kevätjuhlissa Suvivirsi ja joulujuhlissa kristillinen joululaulu: Varpunen jouluaamuna.

Isä sanoo, että tämä loukkasi lapsen oikeuksia.

Tiedote koulun viestijärjestelmä Wilmassa. Viestin sisältö liittyy koulun kevätjuhlaan ja siellä esitettävään Suvivirteen.

Avaa kuvien katselu

Koulut tiedottavat nyt perheille, että koulun juhlissa lauletaan suvivirsi. Kuva: Jere Sanaksenaho / Yle

Yhdenvertaisuus

Yhdenvertaisuuslautakunta on viranomainen, joka tutki isän valituksen.

Lautakunta päätti, että Espoon kaupunki syrji oppilasta.

Lautakunta määräsi Espoon kaupungille 10 000 euron sakon.

Monet suomalaiset ihmettelevät sakkoa, koska Suvivirsi on niin tärkeä osa suomalaista kulttuuria.

Myös Tapio Luoma puhuu asiasta. Hän on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa eli korkein johtaja.

Arkkipiispa sanoo, että Suvivirsi on osa yhteistä suomalaista kulttuuria ja perinnettä.

Arkkipiispa sanoo, että yksi laulu ei tee juhlasta uskonnollista tilaisuutta.

Papin asuun pukeutunut Tapio Luoma.

Avaa kuvien katselu

Arkkipiispa Tapio Luoma sanoo, että on rikkaus kohdata eri uskontoja ja katsomuksia. Kuva: Juha Metso / AOP

Tiedottaminen

Koulut ovat järjestäneet nyt kevätjuhlat tavalliseen tapaan.

Koulujen pitää kuitenkin kertoa perheille etukäteen, jos juhlassa on uskonnollisia lauluja, esimerkiksi suvivirsi.

Koulujen pitää myös tarjota muuta ohjelmaa niille oppilaille, jotka eivät halua laulaa tai kuulla uskonnollisia lauluja.

Kertaus

Viikon uutisen aihe oli Suvivirsi ja koulujen kevätjuhlat.

Kerrataan vielä tärkeimmät asiat.

Viranomainen on määrännyt Espoon kaupungille ison sakon, koska uskonnoton lapsi osallistui kevätjuhlaan, jossa laulettiin Suvivirsi ja joulujuhlaan, jossa kuultiin kristillinen laulu.

Isä teki asiasta valituksen, koska koulu ei kertonut lauluista etukäteen.

Monet suomalaiset ihmettelevät sakkoa, koska Suvivirsi on vanha perinne kevätjuhlissa.

Tämä oli Viikon uutinen selkosuomeksi. Tavataan taas, kuulemiin!