Uutisviikko selkosuomeksi | sunnuntai 17.5.2026
Droonivaroitukset. Ukrainan iskut. Talous piristyy. Uudet ylioppilaat. Euroviisut.
Kuuntele
Voit lukea uutiset samanaikaisesti alta.
Droonivaroitukset
Avaa kuvien katselu
Etelä-Suomeen annettiin perjantaina droonivaroitus. Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, Openstreetmap
Ensin aiheena ovat droonivaroitukset.
Viranomaisten droonivaroitus on herättänyt paljon arvostelua.
Viranomaiset antoivat perjantaina varhain aamulla droonivaroituksen Uudellemaalle Etelä-Suomeen.
Suomen armeija varautui siihen, että Etelä-Suomeen voi eksyä Ukrainan sotilasdrooneja, joissa on räjähde. Sen takia lentoliikenne keskeytettiin ja ihmisten käskettiin pysyä sisällä. Lopulta Suomeen ei kuitenkaan tullut drooneja.
Droonivaroitusta on arvosteltu, sillä se ei tavoittanut kaikkia ihmisiä. Suomesta puuttuu hälytysjärjestelmä, joka tavoittaa kaikki kansalaiset.
Ukrainan iskut
Avaa kuvien katselu
Ukraina iski yön ja aamun aikana Moskovaan ja sen lähialueille. Kuva: Lehtikuva
Ukraina on tehnyt viikon aikana useita droonihyökkäyksiä eri puolille Venäjää.
Tänään sunnuntaina Ukraina on tehnyt ison droonihyökkäyksen Moskovaan ja sen lähialueille. Ainakin 6 ihmistä kuoli iskuissa.
Venäjä kertoo, että se on tänään ampunut alas yli 500 ukrainalaisdroonia.
Talous piristyy
Avaa kuvien katselu
Kotitalouksien kulutus piristyi huhtikuussa. Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP
Tällä viikolla kuultiin hyviä uutisia taloudesta.
Nordea-pankki kertoi, että Suomen talous on kääntynyt kasvuun. Nordea sanoi, että talouden käännös näkyy esimerkiksi yksityisessä kulutuksessa. Nordea odottaa, että myös työttömyys alkaa vähitellen helpottaa.
Sota Lähi-idässä voi kuitenkin hidastaa talouskasvua. Sodan takia esimerkiksi korot ovat nousseet ja polttoaine on kallistunut.
Myös pankkien maksukorttitiedot kertovat, että yksityinen kulutus piristyi huhtikuussa. Tämä on ensimmäinen kerta yli 3 vuoteen, kun kotitalouksien kulutus on kasvanut.
Uudet ylioppilaat
Avaa kuvien katselu
Aleksi Laitinen kirjoitti ylioppilaskokeissa 14 laudaturia. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Kevään uusien ylioppilaiden nimet on julkistettu. Uusia ylioppilaita on tänä keväänä noin 26500.
Helsinkiläinen abiturientti Aleksi Laitinen kirjoitti ylioppilaskokeissa 14 laudaturia. Se on uusi Suomen ennätys.
Tämän kevään vanhin uusi ylioppilas on 80-vuotias Seppo Tuuha. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Porin aikuislukiosta.
Euroviisut
Avaa kuvien katselu
Bulgarian Dara voitti Euroviisut. Kuva: Jens Büttner / AOP
Vielä uutinen Euroviisuista.
Bulgaria on voittanut Eurovision laulukilpailut eli Euroviisut.
Bulgarian edustaja Dara sai yllätysvoiton kappaleella Bangaranga. Suomi oli 6.
Euroviisujen finaali pidettiin illalla Wienissä Itävallassa. Finaalissa kilpaili 25 maata.
Tässä oli Uutisiviikko selkosuomeksi. Tavataan taas ensi viikolla.