Viikon uutinen selkosuomeksi | lauantai 16.5.2026
Hantavirus
Kuuntele
Voit lukea uutiset samanaikaisesti alta.
Viime viikkoina on puhuttu paljon hantaviruksesta.
Hollantilainen risteilijä Hondius purjehti Atlantilla, kun laivalla puhkesi hantavirusepidemia. Virustartunta on nyt todettu 10 ihmisellä.
Viruksen mahdollinen leviäminen on herättänyt huolta, sillä monilla ihmisillä se on tuonut mieleen koronapandemian.
Nyt kerromme asiasta lisää.
Hantavirus levisi laivalla
Avaa kuvien katselu
Hondius-laivan matka alkoi Argentiinasta. Kuva: AFP
Viime viikkoina on seurattu tarkkaan hantavirusepidemiaa hollantilaisella risteilyaluksella.
Laivalla oli noin 150 ihmistä. Tähän mennessä on vahvistettu, että hantavirustartunnan on saanut 10 ihmistä. 3 ihmistä on kuollut hantavirukseen.
Laivan matkustajat evakuoitiin viime viikonloppuna Teneriffalta. Kaikkien matkustajien pitää olla vielä karanteenissa yli kuukauden ajan. Näin varmistetaan, että he ovat terveitä.
Tauti alkaa flunssan oireilla
Avaa kuvien katselu
Testeissä varmistui, että laivalla levisi Andes-tyypin hantavirus, joka tarttuu myös ihmisestä toiseen. Kuva: Argentiinan terveysministeri / AFP
Hantavirusta levittävät jyrsijät, kuten esimerkiksi rotat ja myyrät. Laivalla levisi kuitenkin Andes-tyypin hantavirus, joka tarttuu myös ihmisestä toiseen.
Hantavirus aiheuttaa taudin, jonka oireet muistuttavat alussa flunssaa tai vatsatautia. Tautiin ei ole olemassa rokotetta eikä lääkehoitoa. Potilaista kaksi kolmasosaa paranee, kertoo virologian professori Olli Vapalahti.
Hantavirusepidemia on tuonut ihmisten mieleen koronapandemian.
Maailman terveysjärjestö WHO kuitenkin sanoo, että hantavirus tarttuu ja muuntuu huonosti. Sen takia se ei voi aiheuttaa samanlaista pandemiaa kuin koronavirus.
Altistuneet karanteeniin
Avaa kuvien katselu
Hondius-risteilijän matkustajat evakuoitiin viime viikonloppuna Teneriffalta. Kuva: Jose Guerrero / AFP
Risteilyaluksella ei ollut suomalaisia eikä Suomessa ole todettu yhtään hantavirustartuntaa.
2 suomalaista on kuitenkin altistunut virukselle. He olivat samassa lentokoneessa kuin ihminen, joka myöhemmin kuoli hantavirukseen. Suomalaiset ovat nyt karanteenissa. Heillä ei ole oireita tartunnasta.
Suomessa hantavirus lisättiin tällä viikolla yleisvaarallisten tartuntatautien luetteloon. Lisäyksen jälkeen Suomessa voidaan määrätä karanteeniin ihmiset, jotka ovat altistuneet hantavirukselle.
Kertaus
Avaa kuvien katselu
Kuva: Alberto Valdes / EPA
Kerrataan vähän.
Hollantilaisella risteilyaluksella puhkesi hantavirusepidemia.
Hantavirustartunta on tähän mennessä todettu 10 ihmisellä.
Maailman terveysjärjestö sanoo, että hantavirus ei voi aiheuttaa samanlaista pandemiaa kuin koronavirus.
Tässä oli viikon uutinen selkosuomeksi, kuulemiin.