Selkouutiset | maanantai 11.5.2026
Hanta-virus. Mäntyniemen remontti. Lehmät kesälaitumelle. Sää.
Hanta-virus ja evakuointi
Nyt hantaviruksesta ja matkustamisesta.
Kanariansaarilta kuljetetaan matkustajia risteilyalukselta, jossa on ollut hantavirusta. Laiva saapui Teneriffan edustalle sunnuntaiaamuna.
3 matkustajaa on kuollut tautiin.
Laivalla ei ollut suomalaisia. 2 suomalaista kuitenkin altistui Andes-virukselle lentokoneessa.
Lennolla oli sairas nainen, joka palasi alukselta. Nainen kuoli myöhemmin hantavirukseen. Suomalaisilla ei ole oireita.
Risteilyaluksen matkustajia lennätetään nyt Teneriffalta kotimaihin.
Maailman terveysjärjestö WHO:n pääjohtaja sanoi, että hantavirus ei leviä helposti.
Risteilyalus saapui Teneriffalla lähelle aluetta, jossa asuu myös suomalaisia. He ovat suhtautuneet tilanteeseen rauhallisesti.
Moni kuitenkin toivoi laivan menemistä muualle.
Suomen viranomaiset valmistelevat Andes-viruksen aiheuttaman taudin luokittelua. Yleisvaarallisen tartuntataudin luokituksella sairaudelle altistuneita voi määrätä karanteeniin.
Mäntyniemen peruskorjaus
Sitten rakennuskulttuurista.
Mäntyniemen eli presidentin virka-asunnon peruskorjaus on nyt valmis. Mäntyniemi on Helsingin Meilahdessa. Remontti maksoi noin 55 miljoonaa euroa.
Suomen Kulttuurirahasto hankki Mäntyniemeen lähes 30 nykytaideteosta. Myös presidentti Alexander Stubb ja puoliso toivoivat sitä.
Mäntyniemi valmistui 1990-luvun alussa. Se on arkkitehtien Raili ja Reima Pietilän kokonaistaideteos. Rakennuksessa on muun muassa ovi 190 ovea, jotka ovat kaikki erilaisia.
Mäntyniemen peruskorjaus on nyt valmis.
Presidenttipari on asunut väliaikaisesti valtion vierastalossa.
Lehmien kesä
Sitten iloinen lehmäuutinen.
Helsingissä Viikin tutkimustilan lehmät ovat päässeet kesälaitumelle. Yleisö sai taas nähdä, kuinka lehmät juoksivat navetasta ulos.
Helsingin yliopiston tutkimustilalla on yli 60 lypsylehmää.
Sää
Vielä sääennuste.
Tiistaina vettä sataa maan länsi- ja pohjoisosassa.
Idässä on poutaa ja lämmintä, jos pilvipeite repeilee. Sateessa lämpötila jää alle 10 asteen.