Radio | Uutisviikko selkosuomeksi | sunnuntai 27.7.2025
Elokuvaohjaaja Naima Mohamud tekee historiaa
Kuuntele
Voit lukea uutiset samanaikaisesti alta.
Uutisviikossa tutustumme elokuvaohjaaja Naima Mohamudiin. Hän ohjaa pitkän elokuvan Suomessa.
Naima Mohamud tekee elokuvahistoriaa
Avaa kuvien katselu
Naima Mohamudin tarina on kuin elokuvasta. Hän päätti 14-vuotiaana ryhtyä ohjaajaksi, lähti seikkailuun, kohtasi haasteita ja tukijoita – ja palaa nyt voittajana kotiin. Kuva: Berislav Jurišić / Yle
Somalialaissyntyinen Naima Mohamud tekee historiaa. Hän on ensimmäinen tummaihoinen nainen, joka ohjaa pitkän fiktioelokuvan Suomessa.
Naima Mohamud alkaa syyskuussa ohjata Halima-elokuvaa. Siinä on osia Mohamudin omasta elämästä.
Elokuvan Halima on 10-vuotias somalityttö, jonka perhe muuttaa Suomessa usein. Ystäviä ei ole.
Halima pakenee mielikuvitusmaailmaan, jossa hän on suuri poptähti.
Elokuva on saanut Suomen elokuvasäätiöltä tukea 700 000 euroa.
Mohamud kiinnostui ohjaamisesta jo nuorena
Avaa kuvien katselu
Mohamud sanoo, että hän on ehkä koko Pohjoismaiden ensimmäinen tummaihoinen nainen, joka ohjaa pitkän elokuvan. Kuva: Berislav Jurišić / Yle
Naima Mohamudin perhe muutti Somaliasta Suomeen vuonna 1990. Mohamud oli silloin 2-vuotias.
Perhe asui Mikkelissä, Järvenpäässä, Jyväskylässä ja Helsingissä.
Naima Mohamud halusi jo teini-iässä ohjaajaksi.
Hän lainasi kirjastosta käsikirjoitusoppaita ja tarjosi 14-vuotiaana elokuvaideaa Tähkäyö-kirjasta. 15-vuotiaana hän tarjosi Ylelle käsikirjoitusta lyhytelokuvasta.
Sopimuksia ei vielä tullut, mutta kokemusta tuli.
Mohamudiin vaikutti erityisen voimakkaasti James Cameronin elokuva Titanic vuodelta 1997.
Avaa kuvien katselu
Kuva: James Cameron
Mohamud on opiskellut paljon elokuva-alaa
Avaa kuvien katselu
Kirjasto on aina ollut Naima Mohamudille tärkeä. Siksi hänet kuvattiin kirjasto Oodissa Helsingissä. Kuva: Berislav Jurišić / Yle
Naima Mohamud muutti 18-vuotiaana Lontooseen, jossa hän teki elokuva-alan kandidaatin tutkinnon. Hän opiskeli elokuvantekoa myös Los Angelesissa.
Lontoossa hän pääsi keskustelemaan ohjaaja James Cameronin kanssa. Mohamud odotti kuuluisaa ohjaajaa monta tuntia hotellin aulassa.
Cameron sanoi Mohamudille tärkeät sanat: ”Voit kohdata 20 000 ihmistä, jotka sanovat, että et onnistu. Tarvitset vain yhden ihmisen, joka uskoo sinuun. Se yksi ihminen voit olla sinä itse.”
Nyt 37-vuotias Naima Mohamud on naimissa ja asuu Dublinissa Irlannissa. Hän tekee loppuun dokumenttisarjaa lapsista, joilla on intohimoinen suhde jalkapalloon.
Hän on tehnyt 3 lyhytelokuvaa, joista yksi on palkittu kansainvälisillä festivaaleilla.
Kertaus
Uutisviikon aihe oli elokuvaaja Naima Mohamud.
Hän on ensimmäinen tummaihoinen nainen, joka ohjaa pitkän fiktioelokuvan Suomessa.
Mohamud toivoo, että lapset saavat Halima-elokuvasta itsevarmuutta.
Uutisviikko jälleen ensi lauantaina. Kuulemiin!