Radio | Uutisviikko selkosuomeksi | lauantai 14.12.2024
Aikuisten taitotutkimus
Suomessa on tällä viikolla iloittu aikuisten taitotutkimuksen tuloksista. Tutkimus osoittaa, että suomalaisten aikuisten lukutaito ja numerotaidot ovat huippuluokkaa.
Nyt kerromme asiasta lisää.
Suomi taitovertailun kärjessä
Suomi on menestynyt hyvin uudessa, kansainvälisessä aikuisten taitotutkimuksessa. Tutkimus vertailee aikuisten osaamista talousjärjestö OECD:n jäsenmaissa. Mukana vertailussa on 31 maata.
Tutkimus osoittaa, että suomalaisten aikuisten lukutaito ja numerotaidot ovat OECD-maiden parhaat. Noin 70 prosentilla suomalaisista lukutaito ja numerotaidot ovat vähintään hyvällä tasolla.
Vertailun toisella sijalla luku- ja numerotaidoissa on Japani ja kolmantena Ruotsi.
Myös ongelmanratkaisutaidossa suomalaiset menestyivät hyvin. Suomi on ykkössijalla yhdessä Japanin kanssa.
Lukutaidossa osaamiseroja
Taitotutkimus osoittaa, että yhdessä asiassa Suomella on silti vara parantaa.
Ensimmäisen polven maahanmuuttajien ja kantaväestön välillä on iso ero lukutaidossa. Ero on Suomessa suurempi kuin muissa vertailumaissa.
Osaamisero lukutaidossa kuitenkin pienenee, jos maahanmuuttajan kotikieli on suomi tai ruotsi. Eroa pienentää myös se, jos maahanmuuttaja on asunut pitkään Suomessa.
Maahanmuuttajien lukutaito on kuitenkin parantunut edellisestä mittauksesta.
Aikuiskoulutus toimii hyvin
Aikuisten taitotutkimus tehtiin edellisen kerran 10 vuotta sitten. Myös silloin Suomi menestyi hyvin, mutta nyt tulokset ovat vielä paremmat.
Suomen menestys osoittaa, että aikuiskoulutus toimii Suomessa hyvin, sanoo OECD:n työ- ja sosiaalijohtaja Stefano Scarpetta.
Suomalaiset voivat kehittää omaa osaamista, tietoja ja taitoja myös aikuisiässä. Oppiminen voi jatkua, vaikka ihminen on jo työelämässä, Scarpetta sanoo.
Kertaus
Uutisviikon aiheena oli tällä kertaa aikuisten taitotutkimus. Kerrataan vielä tärkeimmät asiat.
Suomalaisten aikuisten lukutaito ja numerotaidot ovat OECD-maiden parhaat.
Suomalaiset ovat kärjessä myös ongelmanratkaisussa.
Suomen menestys osoittaa, että aikuiskoulutus toimii täällä hyvin.
Tämä oli Uutisviikko selkosuomeksi, tavataan taas. Kuulemiin!