Radio | Uutisviikko selkosuomeksi | tiistai 26.11.2024
Patria. Tulvat. Piparkakut. Sää.
Patria
Ensin aiheena puolustusteollisuus.
Suomalainen firma Patria kehittää uudenlaista panssaroitua ajoneuvoa.
Patria valmistaa puolustustarvikkeita. Sen ajoneuvoon tulee paljon uutta tekniikkaa.
Uutta tekniikkaa tarvitaan, jotta ajoneuvo voi esimerkiksi torjua droonien hyökkäyksiä.
Patrian ajoneuvo kulkee hyvin myös paksussa lumessa.
Patria kehittää uudenlaista panssaroitua ajoneuvoa.
Tarkoitus on, että monien Euroopan maiden armeijat alkavat käyttää Patrian ajoneuvoa.
Patria on mukana yhteistyössä, joka saa tukea Euroopan unionilta. EU haluaa kehittää Euroopan omaa puolustusteollisuutta.
Tulvat
Sitten uutinen tulvista.
Tampereen seudulla ja Länsi-Suomessa on tulvia.
Katuja on jäänyt veden alle, ja tulvavesi on katkaissut autoteitä.
Lisäksi vettä on tullut esimerkiksi koulujen pihoille.
Pohjanmaalla pelätään, että tulvat pahenevat. Pohjanmaan jokien vedenpinta nousee.
Suomessa on nyt tulvia.
Tulvien syy on sää. Lämmin sää sulattaa lunta ja samaan aikaan sataa vettä.
Myös liikenteessä on sään takia tosi liukasta. Nämä kuvat ovat Oulusta.
Piparkakut
Sitten aiheena piparkakku eli pipari.
Piparit kuuluvat suomalaiseen jouluun.
Suosituin piparimuotti on sydämen muotoinen.
Monet leipovat ennen joulua, koska he haluavat kotiin piparintuoksua.
Tässä tehtaassa valmistetaan leivinpaperia, jota leipojat tarvitsevat.
Johtaja Per-Henrik Hagberg kertoo, että tehtaan kiireet alkavat, kun lunta sataa ensimmäisen kerran. Silloin ihmiset huomaavat, että joulu lähestyy.
Piparit kuuluvat suomalaiseen jouluun.
Piparkakut eivät kuitenkaan ole suomalainen keksintö.
Vanhimmat piparimuotit ovat 5000 vuotta vanhoja. Ne on löydetty Intiasta.
Suomeen piparkakut tulivat Saksasta noin 300 vuotta sitten.
Keskiviikon sää
Vielä sääennuste.
Etelässä sää on pilvistä. Välillä sataa vettä. Osassa maata on myös sumua. Lämpötila on 0 ja +6 asteen välillä.
Pohjoisessa sää on selkeää eli ei ole pilviä. Pakkasta on paljon enemmän kuin tänään.