Andrew's Selkouutiset Archive

Radio | Uutisviikko selkosuomeksi | lauantai 13.7.2024

Käännytyslaki.

Tässä Uutisviikko selkosuomeksi ja Tuukka Lukinmaa. Tällä kertaa Uutisviikon aihe on käännytyslaki. Nyt kerromme lisää käännytyslaista.

Tiukka äänestys

SDP:n kansanedustaja Timo Harakka oli käännytyslakia vastaan. Kuva: Silja Viitala / Yle

Uutisissa viikon iso asia on ollut käännytyslaki. Laki koskee Suomen itärajan turvallisuutta.

Eduskunta äänesti käännytyslaista perjantaina. Eduskunta hyväksyi lain tosi tiukan äänestyksen jälkeen. Lain kohtalon ratkaisi SDP-puolue.

SDP ei ole hallituksessa, ja jotkut SDP:n kansanedustajat vastustivat käännytyslakia.

Tarpeeksi moni SDP:n kansanedustaja äänesti silti käännytyslain puolesta, ja laki hyväksyttiin.

Mikä käännytyslaki on?

Turvapaikanhakijoita itärajalla. Kuva: Juuso Stoor / Yle

Mikä on käännytyslaki? Käännytyslaki tarkoittaa, että turvapaikanhaku Suomen rajalla voidaan keskeyttää. Silloin turvapaikanhakijat eivät pääse Suomeen.

Käännytyslain syy on se, että Venäjä alkoi talvella lähettää turvapaikanhakijoita Suomeen.

Venäjä halusi sillä tavalla aiheuttaa ongelmia Suomessa. Käännytyslain tarkoitus on estää se, että Venäjä käyttää turvapaikanhakijoita Suomea vastaan.

Käännytyslain avulla itärajan turvapaikanhakijat voidaan käännyttää heti takaisin Venäjälle.

Suomi käyttää käännytyslakia, jos hallitus ja presidentti päättävät niin.

Vaikea laki

Käännytyslain tekeminen oli eduskunnassa tosi vaikeaa. Monet asiantuntijat sanovat, että käännytyslaki rikkoo esimerkiksi kansainvälisiä sopimuksia.

Kansainväliset sopimukset nimittäin sanovat, että turvapaikanhakua ei saa estää. Suomelle on vaikea asia rikkoa kansainvälisiä sopimuksia.

Hallitus sanoo silti, että käännytyslaki tarvitaan Suomen turvallisuuden takia.

Suomen ja Venäjän huonot välit

Venäjän presidentti Vladimir Putin. Kuva: Natalia Kolesnikova / AFP

Käännytyslain taustalla ovat Suomen ja Venäjän huonot välit.

Suomen ja Venäjän välit ovat olleet tosi huonot sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan vuonna 2022.

Venäjä ajattelee nykyään, että Suomi on Venäjän vihollinen. Siksi Venäjä haluaa aiheuttaa Suomelle ongelmia.

Kertaus

Tällä kertaa uutisviikon aihe on ollut käännytyslaki. Kerrataan vielä tärkeimmät asiat.

Eduskunta hyväksyi käännytyslain perjantaina.

Käännytyslaki voi estää turvapaikan hakemisen Suomesta.

Käännytyslain tarkoitus on parantaa itärajan turvallisuutta.

Tämä oli Uutisviikko selkosuomeksi. Tavataan taas, kuulemiin!