Andrew's Selkouutiset Archive

Radio | Uutisviikko selkosuomeksi | lauantai 15.6.2024

Suomi ja keihäänheitto

Tässä Uutisviikko selkosuomeksi ja Pälvi Tammi. Uutisviikon aiheena on Suomi ja keihäänheitto.

Yleisurheilun Euroopan-mestaruuskisat ovat päättyneet Roomassa. Suomi sai siellä 1 mitalin. Pronssimitali tuli keihäänheitosta. Nyt kerromme aiheesta lisää.

Keihäänheiton historiaa

Keihäänheittäjä Matti Järvistä kuvaava patsas Porin stadionin vieressä. Kuva: Katja Halinen

Keihäänheitto on ollut suomalaisille rakas laji jo 1800-luvun lopulta. Jonni Myyrä voitti miesten keihäässä olympiakultaa jo vuosina 1920 ja -24.

Suomi on ollut kautta aikojen arvokisojen tilastoissa paras maa miesten keihäänheitossa.

Olympiamitaleja keihäässä ovat saaneet esimerkiksi Matti Järvinen, Hannu Siitonen, Antti Ruuskanen ja Tero Pitkämäki. Seppo Räty voitti 3 olympiamitalia.

Olympiakultaa suomalaismiehet ovat voittaneet keihäässä 7 kertaa. Kultamitalisti Tapio Rautavaarasta tuli myös laulaja ja elokuvatähti.

Oliver Helander

Keihäänheittäjä Oliver Helander palkintopallilla. Kuva: Tomi Hänninen / Yle

Tällä viikolla Rooman EM-kisoissa Oliver Helander voitti keihään pronssia tuloksella 85,75 metriä.

Helander pelasti Suomen maineen, kun mitään muita mitaleja ei tullut.

27-vuotias Oliver Helander saapui Suomeen myöhään torstai-iltana. Hänelle annettiin tasavallan presidentti Alexander Stubbin onnittelut.

Naisten keihäänheitto

Keihäänheittäjä Tiina Lillak. Kuva: IMAGO/ All Over Press

Naiset alkoivat kilpailla keihäässä 1930-luvulla.

Tiina Lillak oli ensimmäinen suomalaisnainen, joka heitti yli 60 metriä. Vuoden 1984 Los Angelesin olympiakisoissa Lillak heitti hopeaa tuloksella 69 metriä.

Heli Rantanen voitti olympiakultaa vuonna 1996 Atlantassa.

Mikaela Ingberg voitti pronssia maailmanmestaruuskisoissa ja kaksi pronssia EM-kisoissa.

Pariisin olympialaiset

Vuoden 2024 kesäolympialaiset järjestetään 26. heinäkuuta – 11. elokuuta 2024 Pariisissa Ranskassa. Kyseessä on kolmas kerta, kun kisat järjestetään Pariisissa. Kuva: Getty Images

Keihäänheitto on ollut suomalaisille tärkeä laji. Ensimmäinen keihäskoulu perustettiin 1976. Keihäskouluissa nuoret heittäjät harjoittelevat lajia.

Seuraavat suuret kisat keihäänheittäjillä ovat Pariisin olympialaiset. Katseet ovat jälleen muun muassa Oliver Helanderissa elokuun alussa.

Kertaus

Uutisviikon aihe oli Suomi ja keihäänheitto. Kerrataan vielä tärkeimmät asiat.

Keihäänheitto on tärkeä osa suomalaista urheiluperinnettä.

Oliver Helander voitti tällä viikolla pronssia Rooman EM-kisoissa. Seuraavat iso kisat ovat Pariisin olympialaiset elokuun alussa.

Tämä oli Uutisviikko selkosuomeksi, tavataan taas. Kuulemiin!