Andrew's Selkouutiset Archive

Radio | Uutisviikko selkosuomeksi | lauantai 8.6.2024

Kevään ja alkukesän sää

Uutisviikon aihe on tällä kertaa kevään ja alkukesän sää. Alkukesän sää on ollut kuuma. Kevät muistetaan takatalvesta. Lunta satoi paljon vielä huhtikuun lopussa. Nyt kerromme lisää kevään ja alkukesän säästä.

Kuuma alkukesä

Hellepäivä Helsingissä 17. toukokuuta 2024. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Alkukesä on ollut kuuma. Pitkä hellejakso loppui vasta tämän viikon perjantaina.

Sitä ennen touko- ja kesäkuussa oli yhteensä 22 hellepäivää. Jokaisena hellepäivänä mitattiin yli 25 astetta lämmintä jossain päin Suomea.

Toukokuussa hellepäiviä oli 16. Koskaan ennen toukokuussa ei ole mitattu niin monta hellepäivää. Kesä alkoi siis tänä vuonna tosi aikaisin.

Takatalvi

Takatalvi Turussa 23. huhtikuuta 2024. Kuva: Minna Rosvall / Yle

Jos kesä tuli nopeasti, niin kevät tuli tänä vuonna hitaasti. Huhtikuussa sää oli jo vähän lämpimämpää, mutta sitten talvi tuli takaisin.

Huhtikuun 23. päivä suomalaiset heräsivät lumisateeseen. Lunta satoi paikoin melkein 30 senttimetriä. Lumisade aiheutti esimerkiksi onnettomuuksia liikenteessä.

Takatalvi oli myös kylmä. Lumisessa Suomessa oli noin 10 astetta kylmempää kuin tavallisesti huhtikuun lopussa.

Vielä vapun jälkeen, toukokuun alussa, lunta ja räntää satoi eri puolilla Suomea. Pian sen jälkeen alkoivat helteet. Monista tuntui, että talven jälkeen tuli heti kesä.

Ennätyslämpötilat

Kylmintä on yleensä tammikuussa Lapissa. Kuva: Marko Halla / Arctic Airport

Suomessa lämpötila vaihtelee paljon. Kylmin lämpötila, joka Suomessa on koskaan mitattu, on 51,5 astetta pakkasta. Se mitattiin Lapissa tammikuussa 1999.

Suomen kuumin lämpötila mitattiin heinäkuussa 2010. Silloin Joensuussa oli 37,2 astetta lämmintä.

Vielä emme tiedä, kuinka kuuma sää meitä tänä kesänä odottaa. Varmaa kuitenkin on, että sää on myös tämän kesän kuuma puheenaihe.

Kertaus

Uutisviikon aiheena oli kevään ja alkukesän sää. Kerrataan vielä.

Huhtikuun lopussa Suomeen iski takatalvi. Lunta satoi paljon, ja sitä saatiin vielä toukokuun alussa.

Toukokuussa sää lämpeni nopeasti. Hellepäiviä mitattiin enemmän kuin koskaan ennen toukokuun aikana. Helteessä lämpötila on yli 25 astetta.

Suomen kaikkien aikojen lämpöennätys on 37,2 astetta. Suomen pakkasennätys on taas 51,5 astetta.

Tämä oli Uutisviikko selkosuomeksi, tavataan taas. Kuulemiin!