Andrew's Selkouutiset Archive

Radio | Uutisviikko selkosuomeksi | sunnuntai 12.5.2024

Makeisten hinta.

Uutisviikon aihe on tällä kertaa makeisten eli karkin ja suklaan hinta. Makeiset kallistuvat pian.

Syy on se, että hallitus korottaa makeisten veroa. Voi olla että suomalaiset syövät vähemmän makeisia, kun ne kallistuvat.

Nyt kerromme enemmän makeisten eli karkin ja suklaan hinnasta.

Irtokarkit

Kaupan irtokarkkihylly. Kuva: Markku Pitkänen / Yle

Suomalaiset syövät paljon makeisia. Erityisen paljon suomalaiset tykkäävät irtokarkeista.

Esimerkiksi viime vuonna irtokarkkien kulutus kasvoi 10 prosenttia.

Kun oli koronapandemia, ihmiset söivät vähemmän irtokarkkia. Ihmiset pelkäsivät, että korona tarttuu, kun ihminen koskee kaupan irtokarkkikauhaan.

Monet kaupat eivät siksi myyneet irtokarkkia koronan aikana. Nyt korona ei enää vaikuta irtokarkkien kulutukseen.

S-ryhmän kaupat kertovat, että irtokarkkien jälkeen suosituimmat makeiset ovat Fazerin sininen suklaalevy ja Tupla-suklaapatukka.

Hinta nousee

Nämä makeiset näyttävät kolikoilta. Kuva: Pontus Nyqvist

Makeiset eli karkki ja suklaa kallistuvat pian. Syy on se, että hallitus korottaa makeisten veroa.

Tärkein syy veron korotukseen on se, että hallitus tarvitsee rahaa. Toinen syy on se, että makeiset ovat epäterveellisiä.

Voi olla, että suomalaiset syövät vähemmän makeisia, kun ne kallistuvat.

On hyvä, jos suomalaiset syövät tulevaisuudessa vähemmän makeisia.

Makeiset aiheuttavat esimerkiksi ylipainoa.

Vaikutukset

Makeiset tekevät reikiä hampaisiin. Kuva: Medicimage / AOP

Makeisten hinta nousee pian. Tutkijat sanovat silti, että suomalaiset eivät ehkä vähennä makeisten syömistä.

Monet ihmiset tykkäävät makeisista niin paljon, että he ehkä syövät niitä, vaikka ne kallistuvat.

Jotkut alkavat ehkä ostaa ulkomaalaisia makeisia. Ne ovat halvempia kuin suomalaiset makeiset.

Fazer on suurin suomalainen firma, joka tekee makeisia. Fazer sanoo, että veron korotus on sille tosi huono asia.

Kertaus

Uutisviikon aihe oli makeisten hinta. Kerrataan vielä tärkeimmät asiat.

Makeiset ovat epäterveellisiä, jos ihminen syö niitä liikaa.

Hallitus aikoo korottaa makeisten veroa.

Siksi makeisten kallistuvat.

Tämä oli Uutisviikko selkosuomeksi, tavataan taas. Kuulemiin!