Radio | Uutisviikko selkosuomeksi | lauantai 13.4.2024
Kesätyöt
Uutisviikon aiheena ovat kesätyöt. Kesätöiden löytäminen voi olla tavallista vaikeampaa tänä keväänä, koska kesätyöpaikkoja on vähemmän kuin ennen. Nyt kerromme lisää kesätyön etsimisestä.
Kesätyötä on vähemmän
Kesätyöpaikkoja on tänä vuonna tarjolla aiempaa vähemmän.
Esimerkiksi työnhakupalvelu Duunitorilla julkaistiin maaliskuussa noin 4300 kesätyöilmoitusta. Se on melkein puolet vähemmän kuin viime vuoden maaliskuussa.
Elinkeinoelämän keskusliitto EK kertoo, että talouden epävarmuus näkyy kesätyöpaikkojen määrässä. EK:n kyselyssä yli 20 prosenttia firmoista sanoi, että ottaa tänä kesänä vähemmän kesätyöntekijöitä kuin ennen.
Työpaikkoja löytyy vielä
TE-toimistoista kerrotaan, että kesätyöpaikkoja kuitenkin löytyy vielä kaikilta aloilta. Joillakin aloilla on myös pulaa työntekijöistä.
Kesätyöntekijöitä tarvitaan paljon esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla. Työpaikkoja on myös esimerkiksi hotelli- ja ravintola-alalla. Myös vartijoista on pulaa.
Hakijalle löytyy vaihtoehtoja, jos hän on valmis harkitsemaan erilaisia työpaikkoja.
Sisua työnhakuun
Nuorten mielestä kesätyönhaku on stressaavaa.
Haaga-Helian opiskelija Eevi Käki on lähettänyt ensimmäiset työhakemukset jo tammikuussa. Hän sanoo, että on raskasta, kun ei pääse edes haastatteluun.
Myös opiskelija Timi Rinne sanoo, että kesätyötä on vaikea löytää, kun hakijoita voi olla jopa monta tuhatta.
Duunitorin viestintäpäällikkö Maiju Karhunen sanoo, että kesätyönhakijoita on nyt paljon liikkeellä. Hakijan kannattaa siis olla sisukas ja käyttää mielikuvitusta.
Hakija voi löytää työtä esimerkiksi tuttavien tai sosiaalisen median kautta. Kesätyötä voi myös käydä kysymässä suoraan työantajalta.
Kertaus
Uutisviikon aiheena olivat kesätyöt. Kerrataan vielä tärkeimmät asiat.
Kesätyöpaikkoja löytyy vielä kaikilta aloilta. Esimerkiksi hotelli- ja ravintola-alalla ja hoiva-alalla työntekijöistä on pulaa.
Työnhaussa kannattaa olla sisukas. Työtä voi käydä kysymässä suoraan kiinnostavasta työpaikasta. Työtä voi myös etsiä tuttavien ja sosiaalisen median kautta.
Tämä oli Uutisviikko selkosuomeksi, tavataan taas. Kuulemiin!