Andrew's Selkouutiset Archive

Radio | Uutisviikko selkosuomeksi | lauantai 6.4.2024

Uutisviikon aihe on tällä kertaa kouluampuminen. Vantaalla tapahtui tiistaina kouluampuminen, jossa 1 lapsi kuoli ja 2 lasta loukkaantui. Nyt kerromme lisää Vantaan ampumistapauksesta ja aikaisemmista kouluampumisista Suomessa.

Kouluampuminen Vantaalla

Poliisi oli nopeasti paikalla, kun vantaalaisessa koulussa ammuttiin. Kuva: Silja Viitala / Yle

Kouluampuminen tapahtui Vantaan Viertolan koulussa. Koulun 12-vuotias oppilas tuli tiistaina kouluun aseen kanssa.

Poika ampui toisia oppilaita. 1 poika kuoli ja 2 tyttöä loukkaantui. He olivat kaikki 12-vuotiaita.

Poliisi otti ampujan kiinni. Ampuja kertoi, että häntä on kiusattu koulussa.

Ampujaa ei rangaista, koska hän on alle 15-vuotias lapsi.

Aikaisemmat kouluampumiset

Jokelan koulukeskuksen ampumisessa kuoli 9 ihmistä vuonna 2007.

Suomessa on tapahtunut vakavia kouluampumisia myös aikaisemmin. On surullisia tapauksia, joita suomalaiset eivät unohda.

Raumalla tapahtui kouluampuminen vuonna 1989. Silloin 14-vuotias poika tappoi ampuma-aseella 2 koulukaveria.

Jokelan koulukeskuksessa Tuusulassa oli ampumistapaus vuonna 2007. 18-vuotias lukiolaispoika tappoi 8 ihmistä ja ampui itsensä.

Kauhajoen ammattikorkeakoulun ampumistapaus oli vuonna 2008. Ammattikorkeakoulun 22-vuotias miesopiskelija ampui 10 ihmistä ja lopuksi myös itsensä.

Näissä tapauksissa ampujat olivat vanhempia kuin Vantaan vasta 12-vuotias ampuja. Kaikki ampujat kuitenkin kokivat, että heitä kiusattiin koulussa.

Kouluampumisten estäminen

Poliisi tutkii ja estää kouluampumisia. Kuva: Silja Viitala / Yle

Poliisi yrittää estää kouluampumisia. Poliisi tutkii uhkauksia, joita tehdään kouluja vastaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Usein poliisi menee koululle, jota on uhattu. Poliisi sanoo, että näin se on estänyt kouluampumisia.

Joissakin kouluissa myös harjoitellaan vaaratilanteita varten. Oppilaat saavat tietää esimerkiksi, miten mennä suojaan vaaratilanteessa.

Kertaus

Uutisviikon aihe oli Vantaan kouluampuminen. Kerrataan vielä tärkeimmät asiat.

1 lapsi kuoli ja 2 lasta loukkaantui kouluampumisessa Vantaalla. Ampuja oli vasta 12-vuotias.

Kouluissa on ollut vakavia ampumistapauksia myös aikaisemmin.

Poliisi tekee paljon työtä, jotta kouluampumiset voidaan estää.

Joissakin kouluissa myös harjoitellaan, mitä vaaratilanteissa pitää tehdä.

Tämä oli Uutisviikko selkosuomeksi, tavataan taas. Kuulemiin!