Andrew's Selkouutiset Archive

Radio | Uutisviikko selkosuomeksi | lauantai 13.1.2024

Suomen itäraja.

Ensimmäisen Uutisviikon aihe on Suomen itäraja eli Suomen ja Venäjän välinen raja. Raja on nyt kiinni. Rajan sulkeminen haittaa esimerkiksi suomalais-venäläisten perheiden elämää. Suomen hallitus sanoo, että rajaa ei voida vielä avata Suomen turvallisuuden takia. Nyt kerromme, miten rajan sulkeminen haittaa ihmisten elämää ja miksi Suomi sulki itärajan.

Itäraja pysyy kiinni

Ihmiset eivät voi nyt ylittää Suomen itärajaa. Kuva: Kari Saastamoinen / Yle

Suomen itäraja on kiinni. Tällä viikolla Suomen hallitus päätti, että raja on kiinni ainakin 11. helmikuuta asti. Raja on ollut kiinni melkein koko ajan marraskuusta lähtien. Rajan yli pääsevät vain tavarajunat, eivät ihmiset.

Suomenvenäläisiä harmittaa

Marzhan Kakimova haluaa, että Suomi avaa itärajan. Kuva: Kari Saastamoinen / Yle

Monia suomalais-venäläisiä perheitä harmittaa, että Suomen itäraja on kiinni. Monet eivät ole nähneet pitkään aikaan sukulaisia, jotka asuvat rajan takana. Siksi suomenvenäläiset ovat protestoineet rajan sulkemista vastaan.

Lappeenrannan mielenosoituksessa oli mukana esimerkiksi Marzhan Kakimova. Hän kertoi Ylelle, että hän haluaa tavata siskoa, joka asuu Venäjällä. Siksi hän toivoi, että Suomi avaa itärajan. Myös monia muita suomenvenäläisiä harmitti, että Suomi sulki itärajan juuri ennen joulua.

Venäjä häiritsee Suomea

Venäjä lähettää turvapaikanhakijoita Suomen rajalle. Kuva: Kari Saastamoinen / Yle

Suomi sulki itärajan, koska Venäjä toi rajalle paljon turvapaikanhakijoita. Näin Venäjä halusi häiritä Suomea. Venäjä halusi häiritä Suomea, koska viime keväänä Suomi liittyi puolustusliitto Natoon. Venäjän mielestä Nato on Venäjän vihollinen.

Suomen mielestä Venäjän toiminta uhkaa Suomen turvallisuutta. Venäjä on tuonut Suomen rajalle turvapaikanhakijoita monista eri maista, esimerkiksi Somaliasta, Irakista, Jemenistä ja Intiasta. Suomen mielestä Venäjä käyttää turvapaikanhakijoita, kun se haluaa aiheuttaa Suomelle ongelmia. Sen Suomi haluaa estää.

Kertaus

Tällä kertaa Uutisviikon aihe on ollut Suomen ja Venäjän välinen raja. Kerrataan vielä tärkeimmät asiat.

Suomen itäraja on kiinni. Hallitus on päättänyt, että raja pysyy kiinni vielä ainakin kuukauden.

Itärajan sulkeminen haittaa monien suomalais-venäläisten perheiden elämää.

Suomen ja Venäjän raja on kiinni, koska Venäjä on tuonut rajalle turvapaikanhakijoita. Suomen mielestä se uhkaa Suomen turvallisuutta.

Tämä oli Uutisviikko selkosuomeksi, tavataan taas. Kuulemiin!