Andrew's Selkouutiset Archive

Radio Selkouutiset 28.12.2023

Uusia lakkoja. Digitaaliset terveyspalvelut. Kalastuslaki. Tervehtiminen. Sää.

Uusia lakkoja

Nesteen jalostamo Porvoossa. Kuva: Kristiina Lehto / Yle

Työntekijäjärjestöt jatkavat poliittisia lakkoja hallitusta vastaan.

Teollisuusliitto kertoi tänään uusista lakoista. Lakot järjestetään Porvoon Kilpilahden ja Kokkolan teollisuusalueilla. Esimerkiksi Nesteen öljynjalostamo Porvoossa ajetaan alas lakon takia.

Lakot ovat helmikuun alussa ja ne kestävät kaksi päivää. Lakot koskevat yhteensä 7000 työntekjää.

Ammattiilitto Pro kertoo, että myös se järjestää lakkoja samaan aikaan ja samoilla työpaikoilla kuin Teollisuusliitto. Lakot järjestetään 14 firmassa.

Liitot vastustavat hallituksen työmarkkinauudistuksia ja sosiaaliturvan leikkauksia.

Digitaaliset terveyspalvelut

Digiklinikalla potilas on yhteydessä lääkäriin tai hoitajaan esimerkiksi chatin kautta. Kuva: Marjo Pirilä / Yle

Digitaalinen asiointi terveyspalveluissa yleistyy.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvityksen mukaan yli 35 prosenttia suomalaisista on käyttänyt digitaalisia sosiaali- ja terveyspalveluita vuoden aikana.

Digitaalisia palveluita kehitetään nyt kaikilla hyvinvointialueilla. Esimerkiksi Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella aloitti syyskuun alussa digisotekeskus Hyvä-digi. Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana Hyvä-digi on hoitanut jo yhteensä noin 7000:ää potilasta.

Digitaalisissa terveyspalveluissa asiakas on yhteydessä lääkäriin tai hoitajaan chatin tai videoyhteyden avulla.

Kalastuslaki

Hauki- ja kuhasaalista Laukaan Leppävedeltä viime tammikussa Kuva: Timo Hytönen / Yle

Kalastuslaki muuttuu vuodenvaihteessa. Uudella lailla halutaan vähentää saaliskalojen kärsimystä.

Lain mukaan saaliskala tai kala, jota käytetään syöttinä, pitää lopettaa mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Myöskään pilkkikaloja ei saa jättää jäälle kuolemaan, vaan ne pitää lopettaa.

Tervehtiminen

 Kuva: Asmo Raimoaho / Yle

Suomalaiset tervehtivät tuttua ihmistä eri tavoin kuin tuntematonta.

Yle kysyi viime syksynä, millä sanalla suomalaiset tervehtivät kaveria, ja millä sanalla he tervehtivät kaupan kassaa. Vastauksia tuli yli 130 000.

Vastauksista selvisi, että suurin osa suomalaisista tervehtii kaveria sanalla "moi". Kaupan kassaa taas tervehditään eniten sanalla "hei".

Myös alueellisia eroja on. Esimerkiksi Itä-Suomessa, Kainuussa, Oulun seudulla ja Itä-Lapissa yleisin tervehdyssana kaverille on "terve".

Perjantain sää

 Kuva: Yle

Perjantaina maan keski- ja pohjosassa on pääosin poutaa. Etelässä on pilvistä ja vähän voi sataa lunta.

Lämpötila on 0...-15 asteen välillä, Pohjois-Lapissa on kylmempää.