Andrew's Selkouutiset Archive

Radio Selkouutiset sunnuntai 10.12.2023

Ukrainalaislasten aivopesu. Ihmisoikeudet. Rauhannobelisti. Taloyhtiöiden riidat. Sää.

Ukrainalaislapset Venäjän leireillä

Leirin ohjaajat tunnistaa punaisista vaatteista ja radiopuhelimista. Kuva: Kuvakaappauksia Telegramista. Kuva: Kuvakaappauksia Telegramista.

Ylen selvitys paljastaa, että Venäjä aivopesee ukrainalaislapsia. Venäjän leireillä yritetään saada ukrainalaislapset ihailemaan Venäjää.

Suljettuja leirejä on järjestetty Pietarin suurkaupungin länsipuolella. Leirejä on ollut jo useita yli vuoden ajan. Lapset ovat kotoisin Mariupolista, jonka Venäjä tuhosi ja miehitti.

Yle hankki leiriltä turvakamerakuvaa. Lisäksi Yle soluttautui eli liittyi salanimellä järjestäjien ryhmään sosiaalisessa mediassa. Ryhmässä leirin järjestäjät julkaisivat kuvamateriaalia.

Aivopesu tarkoittaa sitä, että toisen ihmisen ajattelua ja käytöstä muutetaan väkisin.

Guterres ja ihmisoikeuksien päivä

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres varoittaa autoritaarisuuden noususta. Kuva: Johnson Sabin / EPA

Yhdistyneiden kansakuntien eli YK:n pääsihteeri Antonio Guterres varoittaa autoritaarisuuden noususta. Siinä yksittäinen johtaja tai eliittiryhmä käyttää valtaa.

Guterres sanoo, että ihmisoikeuksista muistuttaminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan.

Guterres sanoo, että kansalaisyhteiskunta on ahtaalla ja mediaa vastaan hyökätään kaikkialta. Myös sukupuolten välinen tasa-arvo on edelleen kaukainen haave.

Tänään vietetään ihmisoikeuksien päivää. YK:n ihmisoikeuksien julistus hyväksyttiin tasan 75 vuotta sitten.

Rauhannobelisti syömälakossa

Nobelin tämänvuotisen rauhanpalkinnon saanut aktivisti Narges Mohammadi aloittaa uuden syömälakon iranilaisvankilassa, kun palkinto jaetaan Oslossa hänen poissa ollessaan. Kuva: Reuters

Nobelin rauhanpalkinto on jaettu Oslossa Norjassa. Palkinnon on saanut iranilainen ihmisoikeusaktivisti Narges naagus Mohammadi.

Hän on aloittanut uuden syömälakon iranilaisessa vankilassa. Mohammadin lapset ottivat tänään rauhanpalkinnon vastaan.

51-vuotias Mohammadi palkittiin taistelusta naisten sortoa vastaan Iranissa sekä ihmisoikeuksien ja vapauden puolesta.

Hän on ollut vankilassa suuren osan 20:stä viime vuodesta.

Riidat taloyhtiöissä

Taloyhtiöissä on usein riitoja asukkaiden välillä sekä yhtiön ja asukkaan välillä. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Monissa taloyhtiöissä on riitoja.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto saa vuodessa monta tuhatta yhteydenottoa. Ne liittyvät esimerkiksi asuntokauppaan, remontointiin ja vuokra-asumiseen.

Myös taloyhtiöiden etujärjestö Suomen kiinteistöliitto saa paljon kyselyjä. Osakkaiden riidat johtuvat usein erilaisista häiriöistä kuten metelistä tai musiikin soittamisesta.

Maksuton ratkaisu on Naapuruussovittelun keskus. Sovitteluja on pari sataa vuodessa. Keskuksessa riidan osapuolet tapaavat yhdessä sovittelijan kanssa.

Sää

 Kuva: Yle

Sää jatkuu pilvisenä ja ajoittaisia lumisateita liikkuu Suomen yli myös lähipäivinä.

Enimmät lumisateet painottuvat etelään ja itään. Etelässä pakkasta on 1 - 7 astetta, pohjoisessa 11 - 16 astetta.